Kulunut vuosi 2022 käynnistyi pandemia-ajan jälkeen varovasti, mutta vauhtiin päästyään Finn Lamex pärjäsi lopulta hienosti. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti uusia onnistumisia ja kasvua.

Finn Lamexin vuosi 2022 sujui lopulta hyvin. Pitkän pandemian taloudelliset vaikutukset näkyivät vielä alkuvuonna joinakin lomautuksina, mutta toukokuusta lähtien tehtiin töitä taas täysipainoisesti. Loppuvuonna myös tilauksia oli enemmän kuin koskaan aiemmin kyseiseen aikaan vuodesta. Vuoden liikevaihto saattaakin nousta jopa kaikkien aikojen parhaaksi, tai ainakin hyvin lähelle sitä.

Meidän toimialamme osalta pandemiasta on toivuttu nopeimmin Keski-Euroopassa, jossa bussit ovat alkaneet taas liikkua enemmän kuin pahimpaan korona-aikaan. Nyt ongelmana on kuitenkin yleinen kustannusten nousu, joka koskee niin päämateriaaleja kuin kaikkia muitakin hankintoja. Päämateriaaleissa on hintojen muutostahti kiihtynyt, ja korotuksia voi tulla jopa kuukausittain. Etenkin kohonneet energia- ja kuljetuskustannukset ovat aiheuttaneet tietysti meillekin paineita nostaa omia hintojamme.

Kuluneena vuonna ei Finn Lamexin toimintaan ole tehty merkittäviä strategisia muutoksia. Yleisen tilanteen vuoksi vuoden 2022 budjetti ja muut suunnitelmat oli laadittu maltillisen varovaisesti, mutta lopputuloksessa ne ylitetään sittenkin reilusti.

Tero Toivanen

Pyrimme edelleen vahvistamaan asemaamme uusilla alueilla Euroopassa ja myös Yhdysvalloissa.

Uuden vuoden näkymiä

Vuodelta 2023 odotamme edelleen kasvua edellisvuoteen verrattuna. Siihen on kaikki mahdollisuudet, vaikka markkinoilla on edelleen myös paljon epävarmuutta. Jotkut ennustavat uudelle vuodelle suurta taantumaa, ja toiset pienempää.

Etenkin Euroopassa suurin haaste on energian hintakehitys. Kun energiaa täytyy säästää joka paikassa, odotetaan bussitehtaidenkin panostavan yhä enemmän aerodynamiikkaan. Nämä tarpeet ovat tulleet esiin aika monen valmistajan puheissa, ja tuulilasien erikoisosaajana pyrimme tietenkin tukemaan näitä tavoitteita. Olemme valmiita tekemään yhä vaativampia energiatehokkuutta ja turvallisuutta lisääviä laseja, jos vain bussivalmistajat sellaisia suunnittelevat.

Tuotannon kehittämistä ja uusia aluevaltauksia

Oman tuotannon ja toiminnan osalta jatkamme edelleen pitkäaikaista projektiamme, joka liittyy muun muassa erilaisiin konenäköratkaisuihin, digitalisointiin ja laadunvarmistamisen tehostamiseen. Kyse on moneen osaan pilkotusta hankkeesta, joka vaikuttaa enemmän tai vähemmän jokaisen työntekijän arkeen ja jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2024.

Pyrimme edelleen vahvistamaan asemaamme uusilla alueilla Euroopassa ja myös Yhdysvalloissa. Samalla etsimme uusia sopivia tuotteita ja asiakkaita bussien lisäksi työkonepuolelta, ja keskitymme siinäkin nimenomaan vaativimpien lasien valmistukseen.

Vuoden 2023 erityisen tervetullut tapahtuma ovat Busworld Europe -messut Belgiassa lokakuussa. Kyseessä ovat maailman suurimmat bussialan messut, jotka järjestetään taas muutaman vuoden tauon jälkeen. Ja myös Finn Lamex on tietenkin paikalla.

Finn Lamex CEO
Tero Toivanen

Related articles